Meitä demokratian ystäviä huolestuttaa jo nyt. Kesä lähestyy ja samalla eurovaalit, joissa ketään ei kiinnosta äänestää. Varsinkin me opiskelijat olemme passiivisia. Edellisten vaalien aikaan 2004 olin laskujeni mukaan 19-vuotias, eli reipas, äänestysikäinen lukiolainen. En muista noista vaaleista mitään; ehkä niitä ei pidetty minun kotikylässäni?

Minulla olisi ratkaisu sekä äänestyspassiivisuuteen, julkkisehdokkaiden käyttöön että demokratian rappioon. Meidän pitää jakaa äänioikeus uudella tavalla.

Ongelmahan on se, että vaaleja on enemmän kuin ihmiset ehtivät rustata numeroita paperiin. Presidentin-, eduskunta-, kunnallis- ja eurovaalien lisäksi meillä on koko joukko muita demokraattisia vaaleja, joista eniten voimavaroja käytetään varmasti tositelevision äänestyksiin. Täytyy löytää itselle sopiva ehdokas isoveljistä, idoleista ja kuorolaisista. Ne ovat pitkällistä harkintaa vaativia valintoja. Puhumattakaan lempibiiseistä! Euroviisut osuvat harmillisesti juuri eurovaalien kanssa päällekkäin, ja niiden nimetkin ovat kiusallisen samanlaiset. Sekaantumisen vaara on todellinen.

Jotta loputtomille vaaleille ja niiden aiheuttamalle päänkivistykselle saadaan joku tolkku, meidän on siis jaettava äänioikeutta. Jokainen kansalainen valitkoon muutamasta äänioikeusvaihtoehdosta itselleen sopivan. Valittavana on äänioikeus parlamentaarisissa vaaleissa, Idolsissa, Big Brotherissa tai Euroviisuissa. Valinta on täysin vapaaehtoinen. Jos pitää oman idolin etsintää tärkeämpänä kuin mappimeppejä, siihen on täysi oikeus keskittyä ilman huonoa omaatuntoa. Jos taas pitää politiikasta, ei ole mitään oikeutta sekaantua tositelevisioon. Jotta erottelu viihteen ja politiikan välillä ei olisi niin jyrkkä, voidaan harkita myös poliittisen ja tosiviihteen kombinaatioäänioikeutta, jota saisi käyttää linnanjuhlien aikaan.

Neljän äänioikeuden demokratiassa olisi jokaiselle jotakin. Se kansalainen, joka inhoaa isoveljien raadollisuutta, voi varmasti ihailla viisuehdokkaiden taidokkaita lavaesiintymisiä. Jos taas ei oikein kestä katsoa nuorten kilpailua julkisuudesta, kunniasta ja hyväksynnästä, voi keskittyä sen sijaan aikuisten vastaavaan peliin valtionhallinnossamme. Kaikkia tyydyttävä äänioikeusmalli tekee sitä paitsi hyvää äänestysprosentille. Neljät prosentit vain yhteen, ja ollaan lähellä satasta. Kelpaisi tuolla luvulla rintaa röyhistää pyöreiden pöytien ääressä!

Jotta kansalaisuuden mahdolliselle kehittymiselle jää tilaa, valittu äänioikeus on aina määräaikainen. Valintaoikeus päivittyy neljän vuoden välein, jolloin on mahdollisuus vaihtaa oman äänensä laatua. Esimerkiksi politiikan loputtomaan, ennalta arvattavaan retoriikkaan kyllästynyt kansalainen voisi siirtyä keskustelemaan avoimesti isoveljen kanssa. Luottamuksellisesti, tietysti.