Mitä nyt?
Kun mediassa on jotakin vialla, me kiilaamme väliin!
Mediakritiikkiä tehdään Suomessa huomattavan vähän. Yleensä se tarkoittaa mankumista, syyttelyä tai valitusta vailla kunnollisia perusteluja ja syvällistä analyysia. Tutkimuksessa mediakritiikkiä kyllä harjoitetaan, mutta se jää usein pienen piirin tietoon.
Periaatteessa mediakritiikki kiinnostaa monia. Olemme jo oppineet, että mediaa pidetään neljäntenä valtiomahtina lainsäädännön, toimeenpano- ja tuomiovallan rinnalla. Poliitikkojen ja lainvartijoiden toimia valvotaan kuitenkin huomattavasti tarkemmin kuin toimittajien tekemisiä. Tätä epäkohtaa mediakritiikki pyrkii paikkaamaan.
Me kirjoittajat tiedämme omastakin kokemuksesta, miksi mediakritiikkiä ei tehdä: kaikilla on niin kova kiire. Meitä kiilaajia oli alussa yli kymmenen, mutta syksyn aikana yksi toisensa jälkeen on jäänyt pois vedoten liian täyteen kalenteriin. Hilkka Olkinuoraa lainaten: kiireinen ihminen on tottelevainen. Hyvä journalismi, samoin kuin hyvä mediakritiikki, vaatii aikaa. Aikaa ideoinnille, kypsyttelylle, mielipiteiden vaihdolle– ylipäätään valmiiden totuuksien kyseenalaistamiselle. Tämä blogi on syntynyt tarpeesta järjestää tuota aikaa ja tilaa.
Jokainen blogiimme kirjoittava on vastuussa omista teksteistään. Emme ole toimitus, joka on sitoutunut yhteiseen ideologiaan. Kritisoimme journalismia omista lähtökohdistamme ja omin painotuksin. Yhteinen tavoitteemme on kuitenkin tehdä laadukasta, perusteellista mediakritiikkiä ja tarttua median epäkohtiin. Meille kritiikki ei tarkoita vain negatiivisista asioista kirjoittamista, vaan haluamme nostaa esiin myös hyvää journalismia. Mediakritiikki ei myöskään ole haudanvakava asia, vaan siinä on tilaa myös huumorille.
Kunnianhimomme näkyy siinäkin, että luemme tarkkaan toistemme tekstit ennen niiden julkaisemista ja annamme palautetta. Toivomme palautetta myös teiltä, hyvät lukijat. Tekstit on julkaistu blogissa juuri siksi, että niitä olisi helppo kommentoida. Toivomme, että ajatuksemme herättävät keskustelua, kritiikkiä, kehuja ja haukkuja. Keskusteluun voi osallistua kuka tahansa: tämä ei ole blogi toimittajaopiskelijoilta toisille toimittajaopiskelijoille tai toimittajille.
Kiila on usean kirjoittajan yhteinen blogi. Blogin etusivulta, Valokiilassa-otsikon alta löytyvät kaikki uusimmat kirjoitukset. Lyhyemmät tekstit on jaoteltu neljään osastoon: rääkäisyt ovat lyhyitä, huomionomaisia pätkiä yksittäisistä journalistisista ylilyönneistä, aplodit taas huomionosoituksia hienoille saavutuksille; nosturi nostaa esiin mielenkiintoisia mediaa kommentoivia sitaatteja; kielipoliisissa ruoditaan nimensä mukaisesti kielellisiä asioita. Kuvaa&Ääntä-osastollamme etsimme uusia mediakritiikin tekemisen tapoja. Vieraista löydät niin vierailevat mediakriitikot kuin henkilöhaastattelut. Akuuttia-palsta puolestaan keskittyy sivuston sisäisiin uutisiin kertoen, miten tätä mediakritiikkiä oikein tehdään.Siirryttyään pois etusivulta pidemmät tekstit löytyvät oikeanpuoleisen palkin Valokiilassa-linkin takaa.
Mediasta puhutaan usein niin kuin se olisi yksi yksikkö, jossa päätetään aiheet ja niiden käsittelytavat. Medialla on liikaa valtaa, media keskittyy vääriin asioihin. Median päätökset tekevät kuitenkin yksittäiset uutispäälliköt, toimittajat, valokuvaajat ja muut toimituksien työntekijät. Huonoja päätöksiä ei voi perustella kiireellä.
Koko kiilaporukan puolesta,
Noora Kettunen
Tags: blogi, Hilkka Olkinuora, journalismi, Kielipoliisi, Kiila, Kiilablogi, mediakritiikki, neljäs valtiomahti, sitaatti, valokiila










Hei,
Ihan todella tarpeeseen tämän sivun teitte!
Tahdon mukaan.
Hienoa, että saitte blogin pystyyn! Savostakin voi kajahtaa välillä, jos kirjoituksia tarvitsette
Anna vaan kajahtaa, kun siltä tuntuu!
Onnittelut, blogin tähänastinen taival ansaitsee ehdottomasti aplodit!
Kirjoitatte: ” miksi mediakritiikkiä ei tehdä: kaikilla on niin kova kiire. ”
—
Olen eri mieltä.
Mediakritiikkiä ei ole, koska kriittistä journalistia rangaistaan työn loppumisella.
Tuo tarkoittaa siis mediaa kohtaan kriittistä freelancejournalistia.
Esimerkkejä on pilvin pimein lähimaastossa.
Kun lehtimaailma on ostavien toimittajien vallassa, on freen seistävä asennossa ja hiljaa. Ja vielä hiljempää, jos on mies.
Naiset kestävät jonkinasteista siskokritiikkiä, mutta naisjournalisti ei koskaan miesfreen kritiikkiä.
Referenssejä yllä olevasta väitteestä?
Alalla Helsingissä vuodesta 1976 ja siitä freenä vuodesta 1989.
Toivotan onnea kuitenkin.
Jore Puusa
Kuvajournalismilinjan johtaja/HEO
Lehtikuvaaja
Kun kirjoitin, että mediakritiikkiä ei tehdä, koska kellään ei ole aikaa, en tarkoittanut, että se olisi ainut syy. Yhtä suuria syitä ovat varmasti laiskuus, kiinnostuksen puute ja pelko.
Jore Puusa, nostit esiin hyviä pointteja. Freelancer-toimittajan on varmaan vielä vaikeampaa olla kriittinen kuin vakitoimittajan. Mutta onko tosiaan niin, etteivät naisjournalistit yleensä ottaen muka siedä miesjournalisteilta kritiikkiä? Kommentoikaa, mies- ja naistoimittajat!
Kuten huomaat, ei sanaakaan!