Rasismi ja islam, median syy
Viime aikoina tiedotusvälineet ovat jaksaneet vauhkota suomalaisten lisääntyneestä muukalaisvihasta ja erityisesti perussuomalaisten kannasta asiaan. Esimerkiksi Vanhanen varoittaa puolueita rasismin lietsomisesta, IL 14.1.09 ja
Soini irtisanoutui eduskunnan keskustelussa muukalaisvihasta, HS 17.2.09.
Ajankohtainen kakkonenkin järjesti massiivisen Maahanmuuttoillan (linkki Ylen Areenaan). Kahdenkymmenen henkilön välille on vain vaikea muodostaa todellista vuoropuhelua, ja katsoja saikin seurata kahden tunnin ajan irrallisia kommentteja toisensa perään. Illan ainut hyödyllinen huomio oli, että suomalaiset eivät todellakaan tiedä esimerkiksi islamista hölkäsen pöläystä. Suurimmalle osalle islam on edelleen yhtä kuin huivin käyttö ja kunniamurhat.
Suomen Kuvalehti teetti Taloustutkimuksella kyselyn suomalaisten ulkomaalaisasenteista. 41 prosentin mielestä Suomen pitäisi lähivuosina ottaa vastaan nykyistä vähemmän ihmisiä ulkomailta. Mutta kuinka moni kyselyyn vastanneista oikeasti tietää, kuinka paljon maahanmuuttajia Suomi on tähän mennessä ottanut vastaan?
Suurin osa rasismista johtuu tietämättömyydestä. Ja jos kansa ei tiedä, syy on median. Sillä on sekä resurssit että velvollisuus välittää tietoa ja selittää maailmaa. Jos kaikki tähän voivotteluun käytetty palstatila käytettäisiin muiden kulttuurien ja uskontojen väliseen vuoropuheluun tai edes näiden ryhmien esittelyyn, ei enää tarvitsisi niin voivotella.
Tags: islam, kulttuuri, maahanmuutto, maahanmuuttokeskustelu, monikulttuurisuus, muukalaisviha, pakolaistulva, perussuomalaiset, rasismi









