Hylätyt lastenvaunut herättivät median ja kansan
Aplodit Unicefin Ole hetki äiti -kampanjalle ja siitä uutisoineille tiedotusvälineille!
Unicef aloitti kevätkampanjansa näyttävästi. Järjestö “hylkäsi” tänä aamuna 14 eri suomalaiskaupunkiin lastenvaunut, joiden sisältä kuului nauhoitettua vauvan itkua. Tarkoituksena oli kokeilla, kuinka moni ihminen välittää ja pysähtyy kurkkaamaan yksinäisiin vaunuihin. Tempauksella Unicef halusi kiinnittää huomiota aikuisten vastuuseen ja turvalliseen lapsuuteen.
Useat eri tiedotusvälineet (mm. Aamulehti, Helsingin Sanomat, Savon Sanomat ja Yle) lähtivät tempaukseen hienosti mukaan ja ovat antaneet sille hyvin palstatilaa. Niin pitääkin, sillä ilman median apua tempaus ei saisi yhtä laajaa huomiota. Tiedotusvälineiden tehtävänä on raportoida tärkeistä tapahtumista ja nostaa pinnalle keskustelun aiheita.
Keskustelua tapaus onkin herättänyt. Tapaus on kuohahduttanut ihmisten tunteita ja pinnalle on noussut monia aiheita: välittäminen, välinpitämättömyys ja pelko toisten auttamisesta, jos vaarana on itse joutua hankalaan välikäteen.
Näin sitä pitää. Hyvä Unicef, hyvä toimittajat!
Tags: Aamulehti, helsingin sanomat, Ole hetki äiti -kampanja, Savon Sanomat, Unicef, Yle









