”Sofi Oksanen vihdoin myös runotyttönä” otsikoi Helsingin Sanomat 21.3.2009, €. Jutussa kerrottiin Oksasen lukeneen runojaan ulkoministeri Alexander Stubbin suomalaiselle kulttuuriväelle järjestämässä tilaisuudessa.

Suomen Kuvalehti kirjoitti helmikuussa jutun Vihreiden mieskansanedustajista, jotka ovat puolueen eduskuntaryhmässä vähemmistönä. Leena Sharman mielestä tilannetta parhaiten kuvaava otsikko on ”Vihreät äijät runotyttöjen puristuksessa”(SK 9/2009). Anni Sinnemäki on puolueen ainut näkyvä jäsen, jota voisi jotenkin luonnehtia runotytöksi. Hän on oikeaa sukupuolta ja hän on julkaissut kaksi runokirjaa. Hänkö se niitä orastynkkysiä ja jyrkikasveja siellä eduskunnassa ahdistelee ihan puristukseen asti?

Sharman sanavalinta ”runotyttö” ei ole uusi keksintö. Turuilla ja toreilla naisia tytötellään iästä riippumatta. Teini-iän ohittaneiden naisten tytöttely ei ole enää asiantilan toteamista, vaan haukkumista. Tyttöydessä ei sinällään ole mitään pahaa, mutta kun mies sanoo naista tytöksi, hän tarkoittaa, että nainen on vain kehittymätön tai naiivi: kuin lapsi.

Runotyttö(yleisnimenä, en siis viittaa L. M. Montgomeryn luomaan hahmoon)on hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt lukutoukka, joka istuu haaveillen kirjoituspöytänsä ääressä. Nimeämällä joku taitavasti kynää käyttävä nainen runotytöksi hänen lahjakkuutensa ja sukupuolensa mitätöidään. Runotyttö on passiivinen rustailija, ei vakavasti otettava runoilija.

Runotyttöys on herkkyyttä ja vastaanottavaisuutta. Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Reetta Räty kirjoitti blogissaan(5.10.2008): ”[Vesa-Matti]Loiri on 63-vuotias, dokaa ja rakastaa jalkapalloa. Mutta sehän puhuu ihan kuin joku Jippu! Ihanaa. Äijäkin voi olla runotyttö.” Loiri oli sanonut, että “Rakkauden välittäjiä me ollaan, just sen kipeyden välittäjiä. Hyvä runo, hyvä leffa, äänen väri, mikä tahansa.”

Olenko minä jotenkin aikaani edellä, vai onko tosiaankin uusi asia, että mies puhuu rakkaudesta ja taiteesta, osoittaa herkkyyttä?

Runotyttöys on myös ulkoinen ominaisuus. Tyylitesteissä (esimerkki mtv3.fistä) runotyttö on usein yksi tyypittelyistä. Iltalehti 11.12.2006: ”Herkältä runotytöltä näyttävä Irina[Björklund]osaa myös kohahduttaa. Vuonna 2002 hän pokkasi Jussi-palkinnon erittäin rohkeassa iltapuvussa. Vähänkään uhkeamman naisen päällä noin avara kaula-aukko olisi ollut jo mauton.” Runotyttö ei kohahduta tai herätä huomiota, vaan istuu kiltisti seinäruusuna ja vastaakin vain, jos kysytään.

Runotytön vastakohta ei ole runopoika, palloilijapoika eikä poika ollenkaan, vaan se on tuo Leena Sharmankin mainitsema ”äijä”. Äijät ovat karskeja miehiä: aktiivisia, maskuliinisia, hyviä jätkiä.

Naistakin voidaan sanoa hyväksi jätkäksi. Se se vasta on kohteliaisuus: olla yhtä hyvä kuin miehetkin!