Mediapäivät 2009: 3.04.2009, Mirka Ukkonen

Mediapäivät 2009: Maahanmuuttajat uutisten kohteista niiden tekijöiksi

Maahanmuuttajat näkyvät suomalaisessa mediassa yleensä eri ongelmien yhteydessä.

Toimittajina maahanmuuttajia on sen sijaan selkeästi vähemmän, vaikka toimittaja ja mediayrittäjä Anne Hyvösen mukaan heille olisi toimituksissa tarvetta. Monikulttuurisuus voisi parhaimmillaan johtaa journalismin laadun paranemiseen ja mielenkiintoisempaan sisältöön.

Kielitaidon puute on suurin este maahanmuuttajille työnsaannissa. Hyvönen kertoo, ettei ulkomaalaisten toimittajien työarki ole suinkaan mutkatonta silloin harvoin kun he pääsevät toimitukseen töihin.

Vaikka monet suomalaiset mainostavat olevansa suvaitsevaisia, toimitusten sisällä maahanmuuttajat saattavat joutua kiusatuiksi ja erilaisten ristiriitojen keskelle. “Kommentoikaa teidän omia asioitanne, älkää meidän suomalaisten asioita” -asenne vaivaakin Hyvösen mukaan eri toimituksia.

Yleisradion monikulttuurisuusohjelmasta vastaava johtaja Ismo Silmo myöntää, että vähemmistöille täytyy tarjota tiedonvälitystä ja mahdollisuus tasavertaisuuteen valtaväestön kanssa.

Hänen mielestään maahanmuuttokysymys pitäisi siirtää yhdestä boksista laajemmaksi asiaksi käsittämään koko Ylen ohjelmatoimintaa. Maahanmuuttajia olisi hyvä saada sekä uutistoimittajiksi että draaman ja viihteen tekijöiksi.

Hyvönen pohtii tarvitaanko enää erikois- ja tukirakenteita ulkomaalaisille, vai olisiko aika luottaa siihen, että monikulttuurisuus kantaa itse itseään ja on osa suomalaista yhteiskuntaa.

Bookmark and Share
Tags:

Kommentointi kielletty.