Maakuntien urheilutoimituksissa teroitettiin kynät, kun SM-liigan playoffsit vihellettiin taas käyntiin maaliskuussa. Omien poikien taisto on aina tärkeä aihe paikallisylpeyden nimeen vannoville maakuntalehdille. Toisaalta iänikuinen lätkä voi olla kinkkinen pala kunnianhimoisille toimituksille. Jääkiekkoa on pelattu aina, lukijaa on vaikea yllättää.

Painomusteen pitäisi olla jäähallin ilmasta uutettua tunnetta. Pippurisen tulista, karvasta tai runollisen kohottavaa. Paperilla pitäisi tuntua tuoreus. Kun omat ovat ‘piesseet’, ‘murskanneet’, ‘kaataneet’ ja ‘upottaneet’ vastustajan, otsikkoverbit alkavat käydä vähiin, vaikka kausi jatkuu vielä.

Kun toimitusten ketjut luistelivat tämän talven pudotuspeleihin, minä, lukija, vedin seeprapaidan niskaani ja aloin laskea osumia. Niitä, tuoreita, koskettavia, yllättäviä jääkiekkokirjoituksia. Pisteitä ei jaettu valtakunnallisille välineille, vain playoffs-paikkakuntien päälehdille. Helsingin Sanomat sai luvan edustaa Bluesin ja Jokerien kotirintamaa.

Hesari hoiti kurinalaisesti revittelemättä jokerifanien väkivaltaisuudet ja poliisin läsnäolon sähköistämän tunnelman, mutta hienouksia ei nähty. Samoin Turun Sanomat, Hämeen Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat puursivat nöyrästi peruspeliä, mutta voitontahtoa puuttui. Maalit ropisivat niille, jotka tahtoivat voittoa enemmän.

Alkuun meinasivat upota pienemmätkin lirut. Ajassa 14.3. Etlari heitti maalille rennon lepakon yllättävästä kulmasta: kiekkoblogista pomppi Esa Rauhanlaakson pohdiskelu Espoon Bluesin ja Saksan jalkapallomaajoukkueen viiksienkasvatuksesta. Hymy muikistui lukijan huulille, mutta maalivalo ei sentään välkkynyt. Sittemmin playoffpartahuumori homehtui nopeasti, kun sekä Hesarin Nyt-liite että Kiekko-Kalevan Teemu Wilenius yrittivät samaa jekkua.

Samaan aikaan Savon Sanomat pelasi lukijan aivan kahville vähäeleisen elegantisti. Lyhyt otsikko vangitsi tiheän hetken, pienen kuoleman: Äkkiä yleisö hiljeni. Kuvassa surullinen Aatu Hämäläinen miettii alahuuli ulkona, miten pettymyksestä selvitään: “Jospa katsoisin illan iloksi jonkin hyvän elokuvan.” Teki mieli silittää pojan päätä.

Neljännesfinaalien lopuksi Savosta pollähti vielä Iiro-Pekka Airolan melodraaattinen multihuipennus. Kuopion jääkiekkohuuma taisi tehdä sen helpoksi: “Vuosikausien paine purkautui kerralla ”. Airola kertoi, kuinka yleisö ei poistunutkaan hallista pelin jälkeen, vaan jäi huutamaan joukkueen uudelleen jäälle, kuin teatterissa. Rakkaudenosoitus sai valmentajan lausumaan ihan höpsöjä: “Olemme päässeet yleisön kanssa naimisiin. Kun valmentajallakin menee selkää pitkin kylmät väreet, se kertoo paljon“. Aaaaah… Liikutus tuntui hankalan suloiselta, kuin patettista Hollywood-elokuvaa katsellessa: pala nousi kurkuun, ja vähän hävetti, että itketti.

Kaleva oli latautunut playoffseihin ja otteissa oli totisesti terävyyttä. Tyylilajina oli ylisanoja tykittävä sankarihevi. Terässelkärankaiset sankarit valjastivat Uskomattoman Voittamisen Kulttuurin ja karauttivat tuplabasarin jytkeessä täydellisistä unelmavoitoista seitsemänteen taivaaseen. Taistelussa, epätoivon hetkellä, lohikäärmeensurmaajaat nöyrtyivät ja rukoilivat jumalia:

“Draaman kaari hipoi taivaita jo varsinaisella peliajalla hetkinä, jolloin Kärpät haki tasoitusta kuudella viittä vastaan. Bluesin Ben Eavesin vippaus omasta päästä sai aikaan lähes 6000 huokausta, kun kotiyleisö katseli kiekon liruvan vääjäämättömästi tyhjään maaliin. Jääkiekkoilun jumalattaret olivat tästäkin asiasta toista mieltä. Kuin ihmeen kaupalla kiekko lirui kymmenkunta senttiä kärppämaalin ohi: pitkäkiekko. Huh, huh. Oulaisten ihmemies, valmentaja Matti Alatalo, otti aikalisän, näytti käärmekeittonsa reseptin ja komensi jäälle luottokuusikkonsa.”

Paatos oli aika paksua, mutta hevillä ei hävitä. Lukija väläytti maalivaloa Jouko Vuorjoelle.

Semifinaaleihin edettyään Keskisuomalaisen Ilkka Kulmala haki runollista kulmaa, mutta yritys lörähti iskelmäksi:

“Immonen: Eilistä et voi takaisin enää saada

Tutkikaa hetki oheista potrettia. Näette kuvassa jäätäväilmeisen Jarkko Immosen. Silmät katsovat talven pimeydestä kevään valoon. “

Hehtaaritussautus oli helppo torjua eteen, mutta toisessa allossa maalille potki saman joukkueen Tuomas Heikkilä, joka vertasi Jypin ja Kalpan ikiaikaista kamppailua veljesten painiin.

“Ylimääräisiä hienouksia ei ole harrastettu, mutta aina kun pikkuveli on yrittänyt kammeta ylös olohuoneen matolta, isoveli on antanut ne pari napakkaa. Se hetki, kun pikkuveli huutaa äitiä avuksi, lähestyy vääjäämättä.”

Lukijaa kylmäsi. Pari napakkaa? Tuli mieleen lapsuuden koulukiusaajien arvomaailma. Teksti jätti mustelman. Maali.

Jos pisteitä jaetiinkin vain playoffs-paikkakunnille, yksi moraalinen voittaja oli Satakunnan Kansa. Taistelu liigapaikasta Porissa teki jääkiekosta oikeasti kiinnostavaa, eikä tarina tarvinnut ylimääräistä väriä, kun toistensa kimppuun kävivät kuuluisat sirkuseläimet Tamminen ja Suhonen. Satakunnan Kansa tallensi melankolisin vedoin eeppistä tuskaa ja itki pyhien arvojen häpäisyä. Otsikot sylkivät hätähuutonsa suoraan väsyneiden pelaajien kasvoille: Olette vaarassa pudota!

“Vapauttavaa avausosumaa ei koskaan syntynyt. Tuli vain tuska.”

”Viimeisellä minuutilla Sakari Salmisella oli tyhjä maali edessään, mutta hän ei osunut kiekkoon.”

Satakunnan Kansan Virta-liite heitti heti kuolemansarjan aluksi hanskat jäähän. Se kyseli lääkäriltä, onko Juhani Tammisella mahdollisesti narsistinen persoonallisuushäiriö. Oheen piirrettiin havainnollinen käyrä Tammisen persoonallisuushäiriön pahenemisesta uran mittaan.

Sportin huuma, Ässien kiirastuli, Suhonen vastaan Tamminen. Näistä tämä kausi jää mieleen.

Jyp meni sitten voittamaan mestaruuden ja pilaamaan Kalevan hevioopperan voittamattomista sankareista. ”Hopea voi olla myös kova juttu”, Teemu Wilenius lohdutti, mutta kyllä Oulussa oltiin hävityn finaalin jäljiltä aika sekaisin. Katsokaa nyt tuota kuvaa. Oliko finaalin voittaja sittenkin Rauman Lukko?