“Lapsiperhe lähtee ajelulle tylsännäköisellä, mutta tilavalla perheautolla. Päiväajelullaan he käyvät läpi vahvoja hallusinaatioita. Perheen pieni tytär näkee uiskentelevia delfiinejä hämärässä moottoritietunnelissa.”

Näin kritisoi televisiomainontaa Helsingin Sanomien Perttu Häkkinen kolumnissaan Alkoholimainos on totta.

Luonnontieteiden selittämässä maailmassa ei ole tilaa uskolle, joten ylimaallisia elämyksiä etsitään kaupasta. Tämä siitäkin huolimatta, että nykytiede ei osaa selittää, miksi luistin luistaa jäällä.

Vain lapsi tai hullu osaa iloita pelkästään siitä, että luistin liukuu jäällä. Aikuinen tarvitsee huvitteluun tietynlaiset luistimet. Ne parhaiten markkinoidut. Itse asiassa niillä luistelu on hauskaa, vaikka ne olisivat ympäri vuoden kaapissa.

Häkkinen tyrmää kuvailemansa psykedeelisen mainonnan helvetin ärsyttävänä ja harhaanjohtavana. Huomaa äijämäinen kirosana, jonka lausumisen jälkeen olut maistuu hyvältä.

Mainos, joka ei johda harhaan, on todella ankea näky. Ihan kuin useimmat sanomalehtien mainokset.

Jos sanomalehti olisi kuten mainoksensa, se koostuisi vuosikymmeniä vanhasta graafisesta ulkoasusta, muutamasta sadasta merkistä tekstiä per elementti ja huonoista valokuvista. Tila olisi ahdettu niin täyteen varmaa ja yllätyksetöntä tavaraa, että lukijan on helppo päätellä jokaisen palstamillimetrin ja työtunnin maksavan. Hetkinen, tämähän kuulostaa tutulta..

Jos nykyinen mielikuvamarkkinointi vaikuttaa hirveältä, kannattaa kaivaa ullakolta VHS-kasetit esille ja katsoa vanhoja televisiomainoksia. Kehitys ei ole aina pahasta.