Juhannus on taas vaatinut kuolonuhreja. En tiennytkään, että juhannus on niin verenhimoinen, tai että se ylipäätään himoitsee mitään. Mutta jonkun niskaanhan se syyllisen taakka on heitettävä.

Ylen mielestä oli ilmeisesti tylsää puhua vain kuolemisesta. Helsingin Sanomille se kelpasi. Aamulehtikin kirjoittaa uhriluvuista.

Mutta osaavat muutkin. Hesarin mielestä esimerkiksi myrsky, Maikkarin mukaan junaturma ja Elisan mielestä myös hyinen sää ovat kovin murhanhimoista sakkia.

Kun Marja Tiura avasi suunsa Avun toimittajalle ja toimittaja sai juttunsa lehteen, käynnistyi politiikan toimituksissa omituinen prosessi. Kansanedustaja Marja Tiura oli teilattava.

Hämmästyttävää on ollut se, että minun silmiini ei ole tullut yhtään ainoaa lausuntoa, jossa Tiuran puheet olisi otettu vakavasti. Siis kukaan ei ole huolissaan siitä, että kansaamme edustaa ihminen, joka kertoo pelkäävänsä lapsensa terveyden puolesta!

On pakko kysyä, kuinka tuo “henkilökohtainen helvetti” (lainaus Tiuran) on vaikuttanut Tiuran toimintaan tulevaisuusvaliokunnassa, kokoomuksen eduskuntaryhmässä ja muissa hänen luottamustehtävissään. Kyseessä on ihmisen henkilökohtainen kokemus pelosta.

Onko tuo pelko ajanut Tiuran tekemään päätöksiä, jotka palvelevat pelon kohteen – hän lastensa terveyden uhkailijoiden – etua?

Jos taas Tiura valehtelee – kyllä teonsana on tässä yhteydessä valehdella – jonkun (käsittääkseni Arto Merisalon) kannattaisi käydä poliisin puheilla pyytämässä tutkintaa perättömästä ilmiannosta, kunnianloukkauksesta tms. rikoksesta. Syytökset ovat sen verran kovia. Terveyden uhkaaminen on laiton uhkaus, rikoslaissa kielletty.

Alma Median Taneli Heikka kiteyttää kohun hyvin:

“Painavaksi asian tekee vain se, että hämäräperäisellä vaalirahoittajalla Arto Merisalolla on valtaa uhkailla kansanedustajia muovipussillisella puhelinnauhoituksia. Kuinka monta vaalikautta hänen valtansa pitää?” (Aamulehti.fi)

1+57 kanteli, osa vain ryöpsähti. On se jännä se Hazard muistellessaan Tony Halmeen muistoa.

Kaarina Hazardin JSN:lle kirjoittama selitysosa on surkuhupaisaa luettavaa niin monesta eri syystä.

Kaikki osalliset ovat jo myöntäneet, että pieleenhän tuo kolumni meni. Liian vaikea viesti tulkittiin väärin. Kärkäs, huomiohakuinen ammattisuututtaja onnistui yhden kerran yli omienkin odotustensa – ja pelästyi. Se siitä.

Julkisen sanan neuvoston sivuilta löytyvää kolumnia lukee kuin elokuvaa katsoo ohjaajan kommenttiraidan kera. Lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että kaikki tuo höpinä on keksitty vasta pyynnöstä. Muutoin teksti on syntynyt aika tavalla itsestään, ilman sen kummempia selittelyitä.

Tässä välin härski mainos. Osallistun tuoreeseen blogiprojektiin, jota ylläpitävät Tampereen yliopiston mediajohtamisen maisteriopiskelijat.

Teemana on mediabisnes ja median johtaminen. Tyylilaji on vapaa ja sisällön koontitapa ryhmätyö.

Ainejärjestövoimin harjoitettu blogi löytyy Facebookista, Twitteristä ja itse blogin alusta pyörii Posterouksessa. Posterouksen helppo sähköpostiliittymä mahdollistaa myös muiden vapaaehtoisten osallistumisen keskusteluun ja sisällön vinkkaamiseen.

Tänään nousemme seisomaan ja aplodeeraamaan MTV3:lle, joka kykenee nauramaan itselleen.

Aamu-uutisten ankkuri kellahti tuoliltaan ja MTV3 laittoi asiasta videon nettisivuilleen. Mitään muuta nykyaikainen toimitus ei olisi voinutkaan tehdä. Video olisi ollut muutamassa tunnissa Youtubessa joka tapauksessa. Nyt kanava sai näyttää pyllähdyksen ohessa omat mainoksensa.

Uutiset on esitys, joka perustuu muodon vakuuttavuuteen – tai ainakin illuusioon tästä. Kirjoitusvirheitä ei sallita, eikä uutistenlukija saa nauraa, sönköttää tai lausua väärin. Yleensä tämä onnistuu ja siksi poikkeus aina hauskuuttaa. Eikö vain?

Pyllähdyksen vieminen nettiin kesti kanavalta 20 minuuttia, eli päätös mokan julkaisemisesta tapahtui suunnilleen heti lähetyksen jälkeen. Lähestymistapa oli humoristinen ja kääntyi pian jopa klikkien kalasteluksi, olihan samainen ankkuri aivastanut aiemmin.

MTV3 teki aivan oikein, kun ei yrittänyt unohtaa tuolin hajoamista, vaan valjasti tapauksen viihteeksi. Iltapäivälehdet nappasivat aiheen kymmenessä minuutissa MTV3:n oman nettipätkän jälkeen, nyt kuusi tuntia myöhemmin kierroksella ovat jo ilmiöjutut uutismokista ja muista kömmähdyksistä. Iltapäiväverkot arvostivat yhteistuumin tapauksen kello 14 aikaan neljänneksi kiinnostavimmaksi uutisaiheeksi.

Olisi mielenkiintoista nähdä, miten korkealle tuoliuutinen ja sen spinoffit sijoittuvat MTV3:n luetuimpien listalla. Se on kuitenkin selvä, että jokainen katsomakerta antaa mahdollisuuden näyttää katsojalle mainoksen. Näyttökerroista ei valitettavasti anneta tietoa MTV3:n Katsomossa.

“Mitä tekisit, jos kerta kaikkiaan tahtoisit Suomesta Euroopan ydinvoimapuiston ja ydinjätehaudan ja törmäisit siihen tosiasiaan, että Suomen kansan selvä enemmistö vastustaa ydinvoiman lisärakentamista?

Sinun pitäisi hinnalla millä hyvänsä saada maan suurimpaan ja vallantäyteisimpään sanomalehteen pääuutinen:

Yli puolet suomalaisista kannattaa lisäydinvoimaa.

Näinhän Helsingin Sanomat otsikoi pääuutissivullaan, kuudella palstalla ja kahdella rivillä tänä aamuna. Vaan mihin perustui semmoinen väite?”

Pertti Martiskainen Itä-Savon blogissaan 23.3.2010

Uusinta Me Naiset -lehteä lukiessa ihan yskittää: niin vanhanaikaisia ja pölyttyneitä naiskuvia se edelleen tarjoaa.

Lehdessä näkyy hyvin, miten vaikea naistenlehtien tuntuu olevan päästä tai päästää irti perinteisistä sukupuolirooleista. Lehden päätoimittaja Riitta Pollari kirjoittaa pääkirjoituksessaan inhoamastaan poikatyttö-sanasta: ” Surullista kyllä, maailmamme on edelleenkin rakennettu tuskallisen miehenmalliseksi. Miksi muuten niin monet aikuisetkin naiset kuvailisivat aktiivisuuttaan, hauskuuttaan ja uskaltamistaan maskuliinisiksi luonteenpiirteiksi. Eli mitä enemmän on kuin miehet, sitä varmempi ja uskottavampi tapaus on.”

Miksiköhän niin? Olisiko osasyynä vaikka hänen oman mediansa antama naiskuva? Sama poikatyttö-sanakin löytyy jopa saman lehden toisesta jutusta, jossa esitellään erilaisia hiustyylejä. Lehden kansihaastattelussa uuden suhteen lisäksi hehkutetaan näyttelijä-käsikirjoittaja Mari Perankosken jätkämäisyyttä. Toki osasyynä jälkimmäisessä ovat myös Perankosken omat kommentit.

Esimerkit kertovat laajemminkin useiden naistenlehtien juttujen takaa löytyvästä ideologiasta. Se tulee esiin muun muassa Me Naisten Naisen logiikka-sarjassa, joka on vastenmielisempi kopio Annan Mies puhuu naisesta/Nainen puhuu miehestä-sarjasta. MN:n versiossa naiset saavat kertoa, pitävätkö juoruilusta, formulakisoista tai voivatko ”juoda kuin mies”. Kuinka kiehtova ja raikas lähestymistapa!

Naistenlehdet niputetaan yleensä samaan hömppäkategoriaan erottelematta eri lehtien ja toimittajien linjaa. Me Naisetkaan ei ole jäänyt täysin 50-luvulle. Sovinistinen naiskuva vie kuitenkin uskottavuutta myös lehden hyviltä jutuilta.

On ymmärrettävää, että naistenlehdissä suositaan yleensä naisnäkökulmaa. Mutta pitääkö mukaan ujuttaa aina nuo perinteiset sukupuoliroolit? Eikö maskuliinisten ja feminiinisten ominaisuuksien sijaan voitaisi puhua ihan vain herkkyydestä, suorapuheisuudesta ja niin edelleen.

Eivät miehetkään saa toki rauhassa pehmoilla, mutta sitä ihaillaan usein enemmän kuin naisten jätkämäisyyttä. Tunteva mies, mikä keräilyharvinaisuus!

Vanhanaikaisia mies- ja naiskuvia kierrättämällä lehdet eivät ainoastaan vaikuta typeriltä, vaan menettävät myös lukijoita, kun jätkämäiset feministit ja pehmomiehet jättävät lehden kaupan hyllyyn.

Muualla Kiilablogissa: Runotytöt vastaan äijät

“after analysing a five-day working week in the media, across 10 hard-copy papers, ACIJ and Crikey found that nearly 55% of stories analysed were driven by some form of public relations. The Daily Telegraph came out on top of the league ladder with 70% of stories analysed triggered by public relations. The Sydney Morning Herald gets the wooden spoon with (only) 42% PR-driven stories for that week.”

Crickeyn uutinen 15.3.2010.

Suuren kesäduunikyselyn innoittamana Kiilablogi aikoo jatkaa mediakritiikkiä tutkimuksen muodossa. Moni asia meni kesäduunikyselyssä hyvin, monta asiaa voisi tehdä paremmin.

Seuraava projektimme on kartoittaa suomalaisen median arvostusta, ja haluamme tehdä sen hyvin. Pyydämme siksi Kiilablogia lukevan yhteisön apua. Tule mukaan tekemään kansalaisgallup!

Ensimmäinen kysymykseni: Miten tutkia suomalaisen median arvostusta?

Vastaukset, kommentit, ehdotukset voitte antaa kommentteina tähän merkintään.