Suomen ensimmäinen suurella profiililla tehty muotiblogin ostaminen toteutui tämän vuoden maaliskuussa. Olivia palkkasi pitkään Blogilistan luetuimpana blogina keikkuneen Paras aika vuodesta -blogin Stella Harasekin leipiinsä. Blogosfääri vaikutti suurelta osalta innostuneelta ja ensimmäinen suuren mittakaavan menestystarina suomalaisessa muotiblogimaailmassa oli valmis syntymään.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Aikaisemmin lähes pelkästään ylistäviä kehuja kommenttiboksiinsa kerännyt Paras aika vuodesta (linkki vanhaan blogiin) alkoi muuton myötä saada huomattavasti kriittisempää palautetta.

Uusi naistenlehtimäinen ja kliinisempi ulkoasu ei miellyttänytkään vanhaa lukijakuntaa, blogin sisältöön sopimattomat ylä-, ala- ja sivupalkkien mainokset tuntuivat tökkivän ja kas – postausten tiheys ja tasokin romahtivat. Aikaisempi särmä ja rentous ovat ropisseet ja osa postauksista on alkanut alistuvaan sävyyn pahoitellen mitä milloinkin. Sisältö on tuntunut usein pintaraapaisulta.

Väsyneeltä vaikuttava Harasek oli kertomassa blogaamisesta huhtikuussa Mediapäivillä, ja pohti lukijoiden reaktiossa olevan kysymys muutosvastarinnasta. Harasek sanoi, ettei Olivia ollut millään tavalla vaikuttamassa blogin sisältöön, pelkästään ulkoasuun. Hänen mukaansa mikään itse blogaamisessa ei ollut muuttunut, mutta arveli kiireisen ja vaikean vaiheen työ- ja yksityiselämässään hankaloittavan täyteen vauhtiin pääsemistä.

No, odoteltu on. Blogin muutosta on kulunut kolmisen kuukautta, mutta laatu ei ole noussut aikaisemmalle tasolle. Vaikka osa lukijoista on yhä tyytyväisiä, keskimäärin kommenttien sävyssä on tapahtunut huima muutos. Lukijat tilittävät pettyneinä tuntojaan kommenttiboksissa:

“Kiva, että postaat suht usein, mutta blogisi on nyt lähetymässä juuri sitä tyyliä, jota ennakkoon vähän pelkäsinkin eli ruotsalaisblogitarten tyyliin kasa kuvia ja 2-4 lausetta. Joidenkin kyvyistä voisi todeta, että tyhjästä on paha nyhjäistä, mutta sinä kuitenkin todella osaat kirjoittaa…” - Saimi

“— Kaipaan vanhaa Paras aika vuodesta -blogia meikki-, vaate- ja kotiesittelyineen! Tuntui kuin kirjoittaja olisi silloin ollut “yksi meistä” – kutkuttavan kiinnostava, kaverimainen ja inhimillinen. Niin kuin sanoin, minuun ei musiikki tai sen alan henkilöt kiinnosta, joten nykyiset postaukset jättävät minut usein kylmäksi. —” - Toivossa on hyvä elää

Blogaajalla on toki muukin elämä kuin blogin kirjoittaminen, mutta pelkkä harrastuskaan Paras aika vuodesta ei enää ole. Siitä maksetaan Harasekille palkkaa.

Kuten nimimerkki Toivossa on hyvä elää kirjoittaa, aikaisemmin Stella Harasek tuntui olevan “yksi meistä”. Harasekin tavismaisuus karisi samalla, kun hän siirtyi sliipatun naistenlehden palvelukseen. Tavallinen ja inhimillinen kaveri pitää blogia Wordpressissa tai Bloggerissa, ei valkoisuuttaan hohtavilla mediatalon sivuilla. Sellainen blogaaja on “yksi niistä” ja liukuu hieman lähemmäksi perinteisiä journalisteja. Asema on silti hankalampi, sillä toimittajia harvemmin fanitetaan Suomessa samalla tavalla kuin osaa blogaajista.

Kun blogaaja siirtyy itsenäisestä harrastelijasta ison yrityksen palvelukseen, omaperäisyyttä voi olla vaikea säilyttää. Blogin suunta kääntyy helposti kohti keskitietä, kun kaikkea ei voikaan enää tehdä täysin oman mielensä mukaan. Paras aika vuodesta on ropissut jo Blogilistan ykköspaikalta viisi – kymmenisen pykälää alemmaksi. Kärkikolmikossa komeilevat kotikutoisilta näyttävät tavallisten muotifanien blogit, joilla vaikuttaa olevan sydän hommassa mukana. Ehkä se onkin kaikista tärkeintä – oli sitten isomman puljun palkkalistoilla tai ei.

Näyttää siltä, että toistaiseksi parhaimman diilin on tehnyt Blogilistan ykkösenä oleva MouMou mouruaa -blogin Iina Moukola. Hän kirjoittaa omaa muotiaiheista kolumniaan Keskisuomalaiseen ja tekee yhteistyötä erään vaatemerkin kanssa. Päätäntävaltaa blogistaan hän ei ole luovuttanut ulkopuolisille, vaan jatkaa omaperäistä linjaansa.

Hyvistä yrityksistä huolimatta blogosfääri jää kuitenkin yhä odottelemaan sitä ensimmäistä suurta suomalaista menestystarinaa.

Mediapäivien muotiblogikeskustelun mielenkiintoisin anti ja kärkkäimmät kommentit pyörivät blogien ja kaupallisuuden kytköksissä.

Kun kaupallisuus linkittyy vaatteisiin, tyyliin ja muotiin jo itsessään, ei liene ihme, että kaupallisuuden lisääntyminen näkyy myös aihepiirin blogeissa. Eri yritykset saattavat lähettää hyvän mainonnan toivossa muotibloggaajille ilmaiseksi niin vaatteita, kosmetiikkaa kuin kutsuja kissanristiäisiinkin.

Keskustelutilaisuudessa osa yleisöstä kannattaa selvästi itsenäistä ja epäkaupallista bloggaamista, kun taas toisten mielestä kaupallisuus on hyvä asia.

“Olisihan se hienoa elättää oma perhe blogilla,” Go 4 it vol. 2 -muotiblogia pitävä Minttu Paakkulainen naurahtaa pariinkin otteeseen. “Vaatevalmistajat lähestyvät kyllä jonkin verran, minun puolestani saisivat lähestyä vieläkin enemmän!”

Keskusteluun osallistuvilla suosituilla muotibloggaajilla on tuhansia lukijoita viikossa, mikä houkutteleekin mainostajia ottamaan bloggaajiin yhteyttä.

Johanna Piispan Fashionweek-blogi kerää arviolta 6000 kävijää päivässä, ja Vesa Silverin kirjoittamassa Silver-blogissa viikoittaisia kävijöitä on noin 10 000. Minttu Paakkulaisen blogissa on arviolta 11 000 – 14 000 lukijaa viikossa ja Stella Harasekin kirjoittamassa Paras aika vuodesta -blogissa noin 14 000 lukijaa.

Bloggaajat kertovat, että mainostajilta tulee myös outoja yhteydenottoja.

“Eräs yritys lähestyi minua ja halusi minun alkavan pitää sähköhammasharjablogia heidän sivuillaan. Vastineeksi olisin saanut sähköhammasharjan. Jotkut mainostajat luulevat, että voivat höynäyttää nuoria tyttöjä miten vaan,” Johanna Piispa kertoo.

Tarjouksesta kieltäydyttyään Piispalle lähetettiin kuitenkin sähköhammasharja, josta hän lopulta päätyi tekemään yksittäisen postauksen blogiinsa. Moni lukija närkästyi mainostamisesta, joka ei tuntunut sopivan blogin aihepiirin.

Vastikään bloginsa Olivia-lehdelle myynyt Stella Harasek on myös aikaisemmin törmännyt erikoisiin tarjouksiin.

Kerran eräs mainostaja oli ottanut yhteyttä ja ilmoittanut, että juuri Harasekilla olisi nyt tilaisuus ensimmäisenä Suomessa päästä markkinoimaan heidän uusia tuotteitaan – ilman mitään korvausta tosin. Sama ehdotus oli lähetetty kymmenille muille bloggaajille.

Eräs yleisön edustaja ihmettelee, mikseivät bloggaajat lähetä saamiaan turhia ilmaistuotteita takaisin, muttei saa kunnollista vastausta.

Minttu Paakkulainen toteaa, ettei hän missään nimessä lähetä tuotteita takaisin ja ettei niitä edes loppupeleissä tule niin paljon. Hänen mukaansa muotijournalismi on paljon lahjus- ja tuotekeskeisempää kuin muotibloggaaminen.

Mitä mieltä sinä olet – uskotko mainostajien ilmaislahjojen vaikuttavan blogien sisältöön?

Kiilablogin kolmas podcast. Tampereen yliopiston erikoistutkija Anssi Männistö pohtii mobiilin kuvan ja videon vaikutusta journalismin sisältöön.

Tilaa podcastin syöte täältä, tai kuuntele kolmas podcast täällä.

Tutustu Nokia Research Centerin ja Tampereen yliopiston tutkimushankkeen tuotoksiin Mediapäiviltä täällä.

Naiset eivät ole hyviä lehtikuvaajia, koska he eivät kestä stressiä. He eivät jaksa kantaa kameralaukkua ja heillä on kaikenlaisia vaivoja.

Jos nainen kuitenkin palkataan lehtikuvaajaksi, hyvä puoli on siinä, että hän osaa sentään kuvata käypiä sisustus- ja perhekuvia. Onneksi naiskuvaajat myös veloittavat selvästi vähemmän kuin miespuoleiset kollegansa.

Mediapäivien Lehtikuvaus naisistuu -keskustelussa selviää, että jotkut naiskuvaajat ovat oikeasti joutuneet törmäämään yllä mainittuihin ennakkoluuloihin useammin kuin kerran.

Vaikka ennakkoluuloja löytyy, naisia näkyy kuvaajina nykyään entistä enemmän. Keskusteluun osallistuneiden kuvaajien mielestä kysymys on ennemminkin sukupolvenvaihdoksesta kuin varsinaisesta alan naisistumisesta. Naiset ovat nykyään erittäin koulutettuja, mikä houkuttelee työnantajia.

Keskustelun lehtikuvaajat Natalia Baer, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Hannamari Rinne ja Riitta Supperi pohtivat, ettei sukupuoli varsinaisesti näy kuvaajan työssä. Keskimäärin naiset kuvaavat enemmän naistenlehtiin kuin Mikrobittiin, mutta pääasiassa saman sukupolven naiset ja miehet kuvaavat samalla tavalla.

Keskustelijat ovat sitä mieltä, että suurin asenteellisuus on työnantajilla. Jos mediatalot hoksaisivat naisten olevan ihan yhtä päteviä kuvaajia kuin miehet, koko työyhteisö hyötyisi. Rankkaa kuvauskeikkaa ei tarvitse antaa miehelle peläten, että nainen olisi keikalle liian herkkä.

Huomion pitäisi kiinnittyä kuvaajan taitoihin, ei sukupuoleen.

Kiilablogin toinen podcast. Piraattipuolueen Joonas Mäkelä ja Kaj Sotala kertovat puolueensa tavoitteista.

Tilaa podcastin syöte tästä tai kuuntele toinen podcast täältä.

Pakinoitsijat Seppo Ahti, Jukka Kuikka, Matti Pitko ja Jukka Ukkola pohtivat Mediapäivillä pakinan olemusta ja tulevaisuutta.

Pakinoitsijanelikon mukaan kolumni on esseemäinen ja pakinaa asiallisempi kirjoitus, kun taas pakinaa kuvaa parhaiten “mitä väliä” -asenne. Matti Pitkon mielestä pakina on vaikein journalistinen tyylilaji – yhtä pakinaa kirjoittaessa ehtisi kirjoittaa jo seitsemän kolumnia.

Hyväksi pakinoitsijaksi pääsee sekä terävän kynän että hyvän itsetunnon avulla. “Jos kukaan muu ei naura, pitää nauraa itse,” Pitko tiivistää.

Jukka Kuikalla on selkeä oma näkemyksensä: “Tämä on kirjoitustyön kalsarikännit, ihan oikea toimittaminen vaatii vaivaakin”.

Pakinoilla näyttäisi olevan myös tulevaisuus, vaikka päivän pakinoitsijat ovatkin skeptisiä nuorten kiinnostuksen suhteen. 2000-luvun pakinoista esimerkeiksi nousevat Helsingin Sanomien verkkosivuilla ilmestyvä Virpi Salmen blogi Haloo, onko julkisuudessa? sekä humoristinen Lehti.

Myös vanhat konkarit voivat oppia uusia temppuja. Matti Pitko näyttää omalla esimerkillään, että nykypäivän pakina voi olla vaikka animoitu.

Maahanmuuttajat näkyvät suomalaisessa mediassa yleensä eri ongelmien yhteydessä.

Toimittajina maahanmuuttajia on sen sijaan selkeästi vähemmän, vaikka toimittaja ja mediayrittäjä Anne Hyvösen mukaan heille olisi toimituksissa tarvetta. Monikulttuurisuus voisi parhaimmillaan johtaa journalismin laadun paranemiseen ja mielenkiintoisempaan sisältöön.

Kielitaidon puute on suurin este maahanmuuttajille työnsaannissa. Hyvönen kertoo, ettei ulkomaalaisten toimittajien työarki ole suinkaan mutkatonta silloin harvoin kun he pääsevät toimitukseen töihin.

Vaikka monet suomalaiset mainostavat olevansa suvaitsevaisia, toimitusten sisällä maahanmuuttajat saattavat joutua kiusatuiksi ja erilaisten ristiriitojen keskelle. “Kommentoikaa teidän omia asioitanne, älkää meidän suomalaisten asioita” -asenne vaivaakin Hyvösen mukaan eri toimituksia.

Yleisradion monikulttuurisuusohjelmasta vastaava johtaja Ismo Silmo myöntää, että vähemmistöille täytyy tarjota tiedonvälitystä ja mahdollisuus tasavertaisuuteen valtaväestön kanssa.

Hänen mielestään maahanmuuttokysymys pitäisi siirtää yhdestä boksista laajemmaksi asiaksi käsittämään koko Ylen ohjelmatoimintaa. Maahanmuuttajia olisi hyvä saada sekä uutistoimittajiksi että draaman ja viihteen tekijöiksi.

Hyvönen pohtii tarvitaanko enää erikois- ja tukirakenteita ulkomaalaisille, vai olisiko aika luottaa siihen, että monikulttuurisuus kantaa itse itseään ja on osa suomalaista yhteiskuntaa.

Kuuntele Kiilablogin podcastia Mediapäiviltä 2009!

Tilaa syöte, tai kuuntele ensimmäinen selaimellasi tästä.

Ensimmäisessä osassa Taloussanomien Jukka-Pekka Raeste ja Kotilieden Outi Gylden keskustelevat verkkopalveluidensa lukijoista.